Gospelviisut -kilpailussa etsitään uutta hengellistä laulua Radio Dein päiväsoittolistalle. Kappaleen tekstin on oltava suomenkielinen ja sopusoinnussa kristillisten arvojen kanssa, sekä sovelluttava Radio Deissä soitettavaksi. Laulu pitää olla myös ennen julkaisematon (nuottina tai äänitteenä).
Alkukarsintaan edenneistä kappaleista tehdään yksinkertaistetut sovitukset, ja finaalissa kappaleet esitetään laajempana bändisovituksena. Jotta kaikki laulut olisivat samalla viivalla, kaikki kappaleet esittää Radio Dein valitsema solisti. Kilpailun järjestäjällä on oikeus sovittaa kappale parhaaksi näkemällään tavalla. Kappaleen sovitusoikeudet ovat kilpailun järjestäjällä tai sen osoittamalla kolmannella osapuolella. Säveltäjän ja sanoittajan tekijänoikeudet säilyvät luonnollisesti tekijöillä.
Kilpailun eteneminen
Kilpailuun ilmoitetuista kappaleista kilpailun järjestäjä valitsee alkukarsintavaiheeseen viisitoista parasta laulua. Alkukarsintavaiheessa kappaleita kuullaan radiosta yksinkertaisina sovitusversioina. Samaan aikaan käynnistyy äänestys, jossa kuulijat voivat äänestää suosikkikappaleitaan. Alkukarsintavaiheessa kappaleiden tekijöitä ei vielä tuoda julki, vaan kappaleet esitellään laulun nimellä.
Yleisöäänestyksen perusteella välierään jatkaa kymmenen eniten ääniä saanutta kappaletta. Välierävaiheessa äänestys alkaa puhtaalta pöydältä, eikä alkukarsinnoissa saatuja ääniä lasketa mukaan. Radiossa kuunnellaan jälleen kappaleita ja tässä vaiheessa tekijät kappaleiden takaa julkistetaan. Kappaleita ruoditaan radio-ohjelmassa myös asiantuntijaraadin voimin. Semifinaalin kuusi eniten ääniä saanutta kappaletta valitaan finaaliin.
Finaalissa 22.8. Kirkkopäivillä Jyväskylässä kuusi kappaletta esitetään konserttimuotoisessa tilaisuudessa bändin ja solistin esittämänä. Kappaleiden sovittamisesta vastaa kilpailun järjestäjä tai järjestäjän osoittama kolmas osapuoli. Finaalissa voittajan valitsee gospelmusiikin ja laulun tekemisen asiantuntijoista ja yhteistyökumppanien edustajista koostettu tuomaristo. Finaalissa julkistetaan sekä tuomariston valitsema ”Gospelviisu 2009” että eniten yhteenlaskettuja yleisöääniä saanut ”yleisön suosikki”.
Kilpailun järjestäjällä on oikeus laittaa kilpailun ajaksi kilpailussa mukana olevat kappaleet kuunneltavaksi gospelviisut.fi –internetsivustolle. Kilpailun järjestäjällä on myös oikeus muuttaa eri vaiheissa jatkoon valittavien kappaleiden määrää.
Kappaleen tekijät eivät saa itse esittää julkisesti kilpailukappalettaan alkukarsintavaiheen aikana.
Kilpailuun osallistuminen
Kilpailuun saa osallistua kuka tahansa, lukuun ottamatta Radio Dein ja pääjärjestäjien työntekijöitä. Kukin lauluntekijä saa osallistua vain yhdellä kappaleella. Kilpailuun osallistuvalla laululla saa kuitenkin olla monta eri tekijää. Laulun musiikillista genreä ei rajata, mutta sen tulee soveltua Radio Dein soittolistalla soitettavaksi.
Osallistuessaan laulun tekijät sitoutuvat noudattamaan kilpailun sääntöjä.
Materiaali toimitetaan 31.3.2009 mennessä joko postitse osoitteeseen
Radio Dei / Gospelviisut
Ilmalankuja 2 I
00240 Helsinki
tai sähköpostitse osoitteeseen .
Julkaisusopimus
Kilpailussa alkukarsintavaiheeseen saakka päässeet lauluntekijät sitoutuvat siirtämään kilpailukappaleiden ensilevytysoikeuden pääyhteistyökumppani Oy Fg Naxos Ab:lle, Osallistujilla ei saa olla sitovaa kustannussopimusta, joka estäisi tämän julkaisusopimuksen tekemisen.
Oy Fg Naxos Ab:lla on oikeus valita kappaleille esittäjät ja julkaista kappaleet Finngospel -levymerkillä. Julkaisusopimus raukeaa, mikäli Oy Fg Naxos Ab ei julkaise kappaleita 31.12.2010 mennessä.
Aikataulut
Kappale tulee lähettää kilpailujärjestäjälle tiistaihin 31.3.2009 mennessä.
Alkukarsintavaihe 14.4.-5.5.2009
Semifinaalivaihe 25.5.-12.6.2009
Finaali 22.8.2009 Kirkkopäivillä Jyväskylässä.
Palkinnot
Gospelviisut 2009 –kilpailun pääpalkinto on 1000 euroa. Kilpailun voittanut kappale äänitetään radiosingleksi, joka tulee saamaan runsaasti soittoaikaa Radio Deissä. Tallenne voidaan julkaista myös kilpailun järjestäjän tai pääyhteistyökumppanin julkaisemalla kokoelmalevyllä.
Kilpailun järjestäjällä on oikeus muuttaa halutessaan kilpailun sääntöjä.
Lisätietoja kilpailusta ja osallistumisohjeista saat sähköpostitse osoitteesta
Yhteistyössä mukana
