Veljeni leijonamieli valittiin parhaaksi Gospelviisuksi

Ensimmäisen Gospelviisut-kilpailun voitti helsinkiläinen opettaja Rasmus Mäntymaa kappaleellaan Veljeni leijonamieli. Finaali käytiin sunnuntaina 22.8. Kirkkopäivillä Jyväskylässä. Radion Dein kuuntelijat valitsivat kevään äänestyksissä kuusi finalistia. Finaalikonsertissa voittajan valitsi Anna-Mari Kaskisen, Tommi Kaleniuksen ja Mika Impolan muodostama tuomaristo. 33-vuotias Rasmus Mäntymaa on aiemmin tehnyt musiikillista yhteistyötä mm. Marzi Nymanin kanssa.

- Lauluja on vaikea kilpailuttaa, koska jokainen laulu on täysin omansa ja niiden vertaileminen on hankalaa. Tällainen kilpailu antaa kuitenkin uusille musiikintekijöille mahdollisuuksia nousta esille, Mäntymaa arvioi.

Gospelviisut järjesti Radio Dei, jonka päätoimittaja Kirsi Rostamo haluaa tukea suomalaista hengellistä musiikkia.
- Haluamme edistää sitä kanavallamme kaikilla tavoin. Uskon, että kisan voittajan lisäksi Gospelviisut nostaa useita uusia tekijöitä pinnalla ja rohkaisee heitä jatkamaan gospelmusiikin kehittämistä. Gospelmusiikki on parhaimmillaan hoitavaa, rohkaisevaa, ja toivoa antavaa. Siinä voi olla pala taivasta, Rostamo sanoi.

Gospelviisuihin osallistui yli 500 lauluntekijää. Alkukarsinnoissa radion kuuntelijat saivat äänestää suosikkejaan jatkoon.

Viisufinaalin voi kuunnella uusintana Radio Deissä 5.9. kello 21.

Voit edelleen kuunnella kappaleita, tekijöiden haastatteluita ja arvosteluja.

500:n kappaleen joukosta selviytyivät seuraavat kappaleet. Ne on lueteltu numerojärjestyksessä, joka on sama kuin alkukarsinnassa.

Yleisöäänestyksen voittaja oli Silmät kirkkaat.

Kilpailukappaleet:

  1. Sinun luoksesi Kuuntele
  2. Muutama hiljainen päivä Kuuntele
  3. Rukous Kuuntele Arvostelu Saatesanat
  4. En unohda Kuuntele Arvostelu Saatesanat
  5. Älä pelkää, Pietari Kuuntele
  6. Tarinankertoja Kuuntele
  7. Välittääkö kukaan Kuuntele Arvostelu Saatesanat
  8. Silmät kirkkaat Kuuntele Arvostelu Saatesanat
  9. Polkuni valaistaan Kuuntele Arvostelu Saatesanat
  10. Veljeni leijonamieli

    Kuuntele Arvostelu Saatesanat
  11. Uusi päivä Kuuntele Arvostelu Saatesanat
  12. Yksitoista taivasta Kuuntele Arvostelu Saatesanat
  13. Tämä elämä Kuuntele Arvostelu Saatesanat
  14. Särkynyt Kuuntele Arvostelu Saatesanat
  15. Sivuraiteella Kuuntele

Radio Dei
Gospelviisut
Ilmalankuja 2 I
00240 HELSINKI



Yhteistyössä mukana